Kiväärin valintaopas

Uuden kiväärin valinta on hieman monitahoisempi seikkailu kuin uuden haulikon valinta, sillä kiväärikaliiperien väliset erot tuovat valtavasti enemmän valinnanvaraa jo muutenkin runsaassa tarjonnassa. Tässä kiväärin valintaoppaassa emme aio sukeltaa liian syvälle pikkutarkkoihin ominaisuuksiin ja esimerkiksi pintakäsittelymenetelmien eroihin, vaan antaa selkeitä ohjeita uutta kivääriä hankkivalle metsästäjälle tai urheiluampujalle. Jos luet tätä jo ennen lupahakuprosessin aloittamista, löydät tärkeää tietoa myös aselupien haun osalta.

Metsästys- vai ratakivääri?

Lupahakumenettelyssäkin ensimmäisenä ja tärkeimpänä kohtana on aseen kaliiperi, toimintatapa sekä käyttötarkoitus, minkä perusteella lupaa haetaan. Suomessa yleisin kiväärien toimintatapa on lippaallinen kertatuli, joten rajaamme selvyyden vuoksi myös oppaamme kyseisen toimintatavan kivääreihin. Aloitetaan siis käyttötarkoituksen määrittämisestä, sekä miksi sillä on merkitystä.

Kivääri metsästykseen

Jos olet suorittanut metsästäjätutkinnon, voit hakea kiväärilupaa metsästysperusteella. Perustelulomakkeeseen on merkittävä missä ja mitä riistaa aiot aseella metsästää. Tällä on merkitystä haettavan kaliiperin osalta, sillä pienikaliiperisilla kivääreillä (.223 tai .243) ei saa metsästää suurriistaa, ja vaikka suuremmilla, vaaralliselle ja suurriistalle tarkoitetuilla, 9,3x62 -kaliiperisilla aseilla periaatteessa saisikin latvalinnustaa, ei perustelu ole erityisen järkevä. Näiden väliin asettuvat yleisimmät kaliiperit 6,5 Creedmoor sekä .308 Win. joilla on sallittua metsästää niin pienriistaa kuin suurimpiakin riistaeläimiä.

Kivääri harrastusperusteella

Harrastusperusteella haettaviin lupiin vaaditaan yleensä hieman enemmän vakuuttelua kuin metsästysperusteella haettaviin - sinun on oltava ampumaseuran tai vastaavan yhdistyksen jäsen, osoitettava harrastuneisuutesi ampumapäiväkirjalla ja perusteltava muutoinkin hyvin, miksi haet lupaa juuri kyseiselle kaliiperille ja toimintatavalle. Koska kiväärilajeja on suuren suuri kirjo, on niihin jokaiseen olemassa tietty kaliiperisuositus, mikä osaltaan helpottaa kaliiperin valintaa ja myös selkeyttää luvanhakuprosessia. Varaudu silti todistamaan jäsenyytesi ja harrastustoiminnan jatkuminen pidemmältä ajalta.

Mikä kiväärikaliiperi on paras?

Kysymys, johon on mahdotonta antaa yhtä ainoaa vastausta. Toiset pitävät pienirekyylisistä kaliipereista mukavuussyistä ja luottavat nopean ja kevyen luodin nopeaan avautumiseen ja sen myötä luotettavaan kaatoon. Toiset taas poimivat maksimitehoisen kaliiperin, jolla kellistää hirven tai karhunkin siinä missä ketun ja supikoiran, eivätkä hätkähdä jykevämpää rekyyliä. Kaliiperivalintaa on tarkasteltava metsästettävän riistan kautta, joten tutkaillaan asiaa mieluiten siitä näkökulmasta.

Kaliiperivalintaa kannattaa tarkastella myös saatavissa olevan patruunavalikoiman kannalta. Yleisimpiin kaliipereihin kun on saatavilla lähes jokaiselle riistalajille tarkasti optimoidut patruunat. Valitsemalla kaliiperin johon on saatavilla laaja kirjo patruunoita, et joudu tilanteeseen jossa patruunasi on yli- tai alitehoinen, läpäisy on heikko tai vitaaliosumiin vaadittavaa laajenemista ei kerkeä tapahtua. Tutustu patruunavalintaan tarkemmin artikkelissa Patruunan ja luodin valinnan merkitys.

Pienpetokaliiperit (kettu, supikoira)

Pienpedoilla on tarkka haju- ja kuuloaisti, joten niiden metsästys on usein kyttäysjahtia pitkillä ampumaetäisyyksillä. Eläimen koosta johtuen luodin on avauduttava nopeasti, jotta pysäytysvoima on riittävä ja haavakanava muodostuu oikein, eikä haavakoita pääse syntymään. Ketun ja supikoiran, mutta myös majavan pyynnissä nähdään useimmiten käytännön syistä pienempiä kaliipereita, kuten .223, .243 ja joissain tapauksissa monikäyttöistä 6,5 Creedmoor, joilla kaikilla on korkea lähtönopeus ja hyvin suora lentorata pitkälläkin matkalla.

Latvalinnustus (metso, teeri)

Samat lainalaisuudet pätevät myös latvalinnustuksessa, sillä ampumaetäisyydet ovat usein 100-300 metriä, jolloin mahdollisimman suora lentorata ja kevyehkö luoti ovat paras valinta. Koska metsoa ja teertä metsästettäessä pyritään minimoimaan lihahävikki, käytetään jahdissa kokovaippaluotia, kuten Sako Speedheadia. Pienet kaliiperit .223 ja .243 ovat klassisia latvalinnustuskaliipereita, mutta kokovaippaluodeilla ladatut patruunat mahdollistavat myös yleiskaliiperien .308 ja 6,5 Creedmoor käytön.

Keskikokoinen riista (kauris, valkohäntäpeura)

Kauriin ja valkohäntäpeuran metsästyksessä voidaan käyttää myös pienempiä pienpetokaliipereita, kunhan patruunat täyttävät luodin osumaenergian vaatimukset. Monipuolisimmat kaliiperit .308 ja 6,5 Creedmoor ovat yleistyneet myös kauriin kyttäysjahdissa, sillä niiden osumaenergia on suurempi kuin pienpetokaliipereissa, mutta ne ovat tarkkoja ja tehokkaita vielä yli 200 metrin matkallakin.

Suurriista (hirvi, karhu, villisika)

Kotimaista suurriistaa sekä vaarallista riistaa metsästetään lähes poikkeuksetta ajamalla, jolloin ampumatilanteet ovat nopeita ja etäisyydet lyhyempiä. Yleiskaliiperit .308 ja 6,5 Creedmoor riittävät kyllä hirvelle, karhulle ja villisialle, mutta paremman pysäytystehon tyypillisimmillä ampumaetäisyyksillä takaavat suuremmat kaliiperit, kuten 9,3x62. Hirvikivääreissä käytetään nopeista tilanteista ja lyhyemmistä etäisyyksistä johtuen myös erilaista optiikkaa kuin pitkiltä etäisyyksiltä ammuttaessa. Vähän tai ei lainkaan suurentavat kiikaritähtäimet, punapistetähtäimet ja perinteiset avotähtäimet ovat hirven-, karhun- ja villisianmetsästyksessä yleisimpiä.

Monikäyttöinen kivääri

Varsinkaan ensimmäistä kivääriä hankkivalle kahden aseen lupien hakeminen samanaikaisesti ei ole useinkaan taloudellisesti mahdollista, eivätkä viranomaisetkaan aivan suoralta kädeltä myönnä heti useampaa aselupaa ensimmäisellä hakukerralla ilman selkeää perustelua. Tässä tapauksessa mahdollisimman monikäyttöinen kivääri niin toiminnallisuutensa kuin kaliiperinsa osalta on järkevin tapa edetä asekaupoilla. Sako S20 on erittäin lompakko- ja käyttäjäystävällinen kivääri, joka modulaarisuutensa ansiosta on muokattavissa monipuolisesti metsästys- tai rata-ammuntaan. Etu- ja takatukkeja vaihtamalla aseen profiili muuttuu kuhunkin käyttötarkoitukseen ja eri ampuma-asentoihin sopivaksi. Lisävarusteiden valikoima erityisesti S20 Precision malliin on niin kattava, että aseen räätälöinti juuri itselle ja omaan käyttötarkoitukseen sopivaksi on varsin vaivatonta. Kivääriä on saatavilla 3, 5 sekä 10 patruunan lippailla.

Toinen loistava kotimainen vaihtoehto kiväärien jokapaikan höyläksi on uusi Tikka T3x Jääkäri, joka on Tikka CTR:n pohjalta luotu kivääri komealla M05-maastokuosilla. Erityisesti reserviläiset ovat ottaneet mallin ja kuosin omakseen, sillä 10 patruunan lippaalla varustettu, paksupiippuinen kivääri puhkoo pahvia pitkältäkin matkalta luotettavasti piipun kuumentumatta. Maastokuvion ansiosta myös ase on sorkkaeläimiä passittaessa hyvin piilossa eläinten tarkoilta katseilta.

Yleiskäyttöön parhaiten sopiviksi kaliipereiksi mainittiin jo ylempänä 6,5 Creedmoor sekä .308 Win., joista tällä hetkellä yleisempi ja patruunakustannuksiltaan niukasti edullisempi on .308. Molemmilla osuu kuitenkin varmasti niin lähelle kuin kauaskin, ja kaatoteho riittää teerestä hirveen. Molemmat kaliiperit sekä edellä mainitut kiväärit ovat viranomaisillekin niin tuttuja, että kyseisten mallien hankinta niin metsästys- kuin harrastuskäyttöön on perusteltua.

Tarkka-ammuntakisoihin ja metsälle samalla aseella?

Sekä Tikka T3x Jääkäri että Sako S20 ovat erittäin monikäyttöisiä hybridikivääreitä, jotka ovat takuulla ratauskottavia. Tarkka-ammuntaan ja PRS-ammuntaan (Precision Rifle Series) on kuitenkin olemassa enemmän kriteereitä, jotka kallistavat vaakakuppia vieläkin modulaarisempaan suuntaan. Tikka T3x TACT A1 on paitsi MPK:n koulutuskäyttöön valitsema, myös ammattimaisten tarkka-ampujien suosima chassis-mallinen kivääri raskaalla piipulla ja tarkat laatuvaatimukset täyttävällä koneistolla, jonka lisävarustelussa vain taivas on rajana. Hankintahinnaltaan maltillinen Tikka T3x TACT A1 on suorituskykyinen kivääri, jonka käyttötarkoitus ei suinkaan rajoitu ampumaradalla pötköttelyyn ja tiiviiden kasojen ampumiseen. Aktiiviset pitkän matkan ampujat ovat usein myös aktiivisia pitkän matkan metsästäjiä, useimmiten latvalinnustajia, jotka luottavat samaan aseeseen niin kilpailuissa kuin erämaissakin. Vaikkakin asevoimien kriteerit täyttävä pitkän matkan erikoistyökalu on hivenen painavampi kuin puhdasveriset metsästyskiväärit, mahdollistaa se kuitenkin yksityiskohtaisemmat säädöt. Varmimmat laukaukset metsällä ammutaan aina sillä kiväärillä, jolla olet harjoitellut eniten radalla. Jos siis haluat saada kaiken irti rata-ammunnasta satojen metrien etäisyydellä, eikä paino ole rajoittava tekijä metsästyskäytössä, Tikka T3x TACT A1 on suorastaan erinomainen valinta ainoaksi kivääriksi.

Oman elämänsä snipereiden kivääriä on saatavilla neljässä kaliiperissa .223:sta .308:aan, joista jokainen riittää pitkän matkan ammuntaan rataolosuhteissa, mutta myös metsästyksessä. Ainoana rajoittavana tekijänä on aseella metsästettävän riistan vaatimukset kaliiperin luodin osumaenergiasta.

Edullinen metsästyskivääri voi täyttää kaikki odotukset pitkään

Metsästyskivääri on ennen kaikkea työkalu, jolla tuodaan herkullista riistaa ruokapöytään. Luotettavat, lujatekoiset ja budjettiin sopivat kiväärit täyttävät työkalun kriteerit erinomaisesti, sillä huippukallista ja käsin jalopuusta muotoiltua kivääriä ei välttämättä halua altistaa risukoiden kolhuille ja räntäsateelle syksyn hirvijahdissa. Tikka T3x Deerhunter ja sen naisille sekä nuoremmille metsästäjille tarkoitettu, lyhyemmällä perällä varustettu Deerhuntress ovat kotimaan suosituimmat kiväärit, jotka soveltuvat kaikkeen sorkkaeläinjahtiin.

Kiväärien vetopituus on säädettävissä perän jatkopalojen avulla ja helposti säädettävä poskipakka asettavat silmän oikealle korkeudelle myös nopeissa tähtäystilanteissa, joten näistä edullisista metsästyskivääreistä on moneksi. Uritettu piippu tuo myös lisää keveyttä, jota erityisesti naismetsästäjät ovat kiitelleet. Teflonoidun pulttilukon toiminta on sulavaa ja luotettavaa vuodesta toiseen ja synteettinen tukki ei säätä pelkää. Ensimmäiseksi metsästyskivääriksi Tikka T3x Deerhunter sekä T3x Deerhuntress on oiva valinta, eikä uuden hankintaa tarvitse miettiä pitkiin aikoihin – eikä välttämättä koskaan.

Premium-tason kivääri kestää isältä pojalle - ja pidempäänkin

Jos kiväärin koneistoon, ominaisuuksiin ja viimeistelyyn haluaa satsata hieman enemmän euroja, saa luonnollisesti myös laadukkaan, premium-tason kiväärin. Tästä malliesimerkkinä toimii Sako 90, joka vastaa niin perinteisiin kuin moderneihinkin metsästystarpeisiin. Sekä synteettisellä että puutukilla saatavilla oleva Sako 90 -sarja sisältää useita malleja, joista jokainen löytää juuri itselleen ja tarpeilleen sopivan. Valikoimaan kuuluu muun muassa pitkille erämaareissuille suunniteltu Sako 90 Quest, perinteisemmät puutukkiset Bavarian, Hunter ja Varmint -mallit, mutta myös markkinoiden kevyin pulttilukkoinen kivääri Sako 90 Peak. Mallista riippumatta Sako 90 on luotettava, tarkka ja vain korkealuokkaisimmista materiaaleista valmistettu kivääri, joka on uudelleensyntynyt ja tehty kestämään.

Sakon lippulaivamalli matkustavalle metsästäjälle, Sako 100 eroaa muista Sakon kivääreistä paitsi upealla olemuksellaan, myös vaihtokaliiperirakenteellaan. Sakon satavuotisen kiväärikehityksen huipentuma on yksinkertaisesti parasta, mitä Sakolla on metsästäjälle tarjota. Sako 100 on muokattavissa niin tukin, vaihtokaliiperin kuin liipaisimenkin osalta helposti ja nopeasti, ja kaikki tarvittava kulkee aina mukana.

Premium-kiväärien hinta on luonnollisesti korkeampi, mutta vastineeksi saa tarkan, luotettavan ja korkealuokkaisen kiväärin, joka kestää isältä pojalle. Premium-tason kivääri on omistajalleen arvokas esine, johon kytkeytyy kerta kerralta enemmän muistoja, ja jota halutaan pitää huippukunnossa vuodesta toiseen.

Ajojahti on nopeiden tilanteiden metsästysmuoto

Hirven, karhun ja erityisesti vikkelän villisian metsästyksessä tilanteet ovat nopeita ja ampuja tulee olla valmiina ampumaan paikkolaukaus nopeasti. Nykyaikaiset ajojahtikiväärit ovatkin enenevissä määrin suoravetolukkoisia, kuten Beretta BRX1. Jopa puolet nopeampi latausliike nopeuttaa seuraavia laukauksia, mikä voi olla joskus hyvinkin kriittinen ominaisuus vaarallista riistaa kuten karhua tai villisikaa jahdattaessa. Ajometsästyksen vaatimukset on huomioitu myös kaliiperivalikoimassa, joka ulottuu 6,5 Creedmoorista aina 300 Win Mag:iin asti.

Säädettävä vetopituus, laukaisuvastus ja lukon kammen kätisyys tekevät aseesta hyvin monipuolisen, minkä ansiosta samaa kivääriä voi käyttää useampi metsästäjä kätisyydestä riippumatta. Vaihtokaliiperinen BRX1 muuntuu helposti karhukivääristä linnustusaseeksi ilman, että kiikaritähtäintä tarvitsee kohdistaa uudelleen.

Viimeistele kiväärisi lisävarusteilla

Harva metsästäjä päätyy pelkkiin avotähtäimiin, eikä kaikissa kivääreissä sellaisia edes ole, joten aseen räätälöinti omaan tarpeeseen on viimeinen vaihe täydellisen kiväärin valinnassa. Sakon valikoimissa on laaja kirjo äänenvaimentimia eri kaliipereille, jotka säästävät niin metsästäjän kuin metsästyskoirankin kuuloa, mutta myös pehmentävät rekyyliä merkittävästi.

Optiikan suhteen suuntaviivoja annettiin jo ylempänä, mutta mitä kauempana kohde todennäköisesti on, sitä suurempaa suurennosaluetta kiikaritähtäimeltä vaaditaan. Lyhyemmille etäisyyksille suositellaan 1-4x suurentavaa optiikkaa (Steiner Ranger 8 1-8x24 tai Burris Six Xe 1-6x24) tai punapistetähtäintä (Aimpoint Hunter-sarja), jolloin tähtäinkuvan saaminen nopeutuu vauhdikkaissa tilanteissa. Pitkän matkan ammunnassa käytetään erityisiä MRAD-ristikoilla varustettuja kiikaritähtäimiä (mm. Steiner M-sarja, Burris XTR-sarja), joilla myös etäisyyden laskeminen on mahdollista. Optiikkaa täydentämään löydät myös etäisyysmittareita, pimeänäkölaitteita sekä katselukiikareita.

Tutustu siis myös lisävarusteiden valikoimaan ja valitse sinulle sopivin kokonaisuus luottokumppaniksi tuleville metsästys- ja kilpa-ammuntareissuille!

BLOGI JA UUTISET

Sakosuomi

Kiväärin valintaopas

Sakosuomi

Haulikon valinta metsästykseen ja ampumaurheiluun

Aimpoint

Punapistetähtäin haulikkoon?